SVAL toivottaa parempaa työpäivää

Share this

SVAL:n tavoitteena on hyvinvoiva ja tuottava työntekijä. Tähän päästään takaamalla työntekijöille turvalliset työolosuhteet sekä hyvä työkyky. Työssä jaksamista ja jatkamista voidaan parantaa hyvällä työsuojelulla ja panostuksilla työhyvinvointiin. Parhaimmillaan ne ovat työpaikan arkipäivän toimintaa eli osa johtamista ja työn päivittäistä tekemistä. Työhyvinvoinnin kehittäminen heijastuu suoraan työn tuloksellisuuteen ja sitä kautta työelämän laatuun.

Työkalupakki on kaikkien saatavilla. Jotta yhä useampi jaksaa työssä entistä pitempään, – työntekijöillä pitää olla mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä, ja sen kehittämiseen. – esimiehillä on suuri vastuu työntekijöiden hyvinvoinnista. Johtamisessa on asiaosaamisen lisäksi korostettava sosiaalisia taitoja ja ihmisten johtamisen osaamista. – työaikojen pitää joustaa työntekijöiden eri elämäntilanteiden tarpeisiin.

Työn sisältö ja sen merkitys korostuvat jopa palkkaakin tärkeämpänä asiana työelämässä. Työn mielekkyyden lisääminen tekee tyytyväisiä työntekijöitä ja lisää siten myös työn tuottavuutta.

SVAL kiertää Suomea maaliskuusta toukokuuhun puhumassa ja herättämässä keskustelua työhyvinvoinnista. Tämä kannanotto julkaistiin 3.3.2010 ennen ensimmäistä kiertuetilaisuutta Kuopiossa.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Image CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.