Sunnuntai 05.02.2012

-
8.12.2011 Wanhojen Maistereiden Kiltaan uusi jäsen
-
8.12.2011 Liitto sai viestintäpäällikön
-
8.12.2011 Valtuusto on puhunut
-
8.12.2011 Jäsenmaksun voi pian maksaa e-laskuna
-
8.12.2011 Koulutusta luvassa lisää ensi vuonna

Edelliset haastattelut:
Akava kasvaa ja vahvistuu
Palkansaajakeskusjärjestö Akavan kasvu jatkuu. Viime vuonna Akavan jäsenjärjestöjen yhteenlaskettu jäsenmäärä kasvoi lähes 11 000 henkilöllä. Akavan kokonaisjäsenmäärä on nyt 548 000. Akavassa on tällä hetkellä 34 jäsenjärjestöä.
– Kasvussa ei ollut viime vuonna mitään yllättävää. Se osoittaa, että jäsenjärjestöjemme jäsenhankinta ja jäsensuhteen hoito toimivat hyvin, toteaa Akavan järjestöyksikön johtaja Risto Kauppinen.
– Akava on kasvanut vahvasti koko 2000-luvun. Paljolti kasvu johtuu koulutustason noususta. Entistä useampi suomalainen suorittaa korkeakoulututkinnon. Lisäksi Akavan kokonaisjäsenmäärä on noussut, kun uusia liittoja on siirtynyt Akavaan, kuvailee Kauppinen.
Jäsenistöstä niukka enemmistö, 51 prosenttia, on naisia. Akavalaisista 54 prosenttia työskentelee yksityisellä sektorilla, 43 prosenttia kunnissa, valtiolla ja kirkon sektorilla sekä 3 prosenttia ammatinharjoittajina tai yrittäjinä. Opiskelijoita jäsenistä on reilut 101 000.
Lähde: Akavan tiedote
SVAL 11. suurin liitto Akavassa
• Jäseniä 10 445, joista opiskelijoita 2 281 • Naisia 65 prosenttia • Miehiä 35 prosenttia • Työnantajat sektoreittain: – yksityinen 38 prosenttia, valtio 32 prosenttia, kunta 20 prosenttia, yliopistot 9 prosenttia, muut yksi prosentti • 90 prosenttia kokopäivätyössä, 3 prosenttia osa-aikatyössä, 3 prosenttia työttömänä, 4 prosenttia perhe-, opinto- tai vuorotteluvapaalla • SVAL:n jäsenmäärä kasvoi viime vuonna runsaat neljä prosenttia.














Kirjoita uusi kommentti