Kokoaikatyötä tekevien viikkotuntimäärä oli lokakuussa tehdyn työmarkkinaselvityksen mukaan keskimäärin 39,8 tuntia. Työtuntien määrä on ollut laskussa vuodesta 1998 lähtien.

Vuosi 1998 on ollut viikkotuntimäärällä mitattuna jäsenkunnan rankin vuosi (44,6 tuntia/viikko) liiton työmarkkinatutkimusten historiassa. Vertailutietona todettakoon, että 94 prosentilla vastaajista työsopimuksessa sovittu viikkotyöaika oli silloin 37,5 tuntia tai vähemmän.

Syksyn 2009 työmarkkinatutkimuksessa kysyttiin sovittujen ja toteutuneiden viikkotuntimäärien lisäksi vastaajien arviota nykyisestä työmäärästä sekä vallinneen taloudellisen taantuman mahdollisesti aiheuttamien toimien vaikutuksesta työhyvinvointiin ja jaksamiseen sekä toimeentuloon.

Ylitöitä tehdään talouden suhdanteista riippumatta

Jäsenkunnasta noin joka neljäs (23 prosenttia) oli tehnyt ylitöitä. Ylitöiksi on tässä yhteydessä luettu työaikalain vahvistaman 40 maksimiviikkotunnin ylittävät tuntimäärät. Toisaalla kysyttäessä ylitöiden korvaamisesta vain 20 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei tee ylitöitä. Eroa selittää osaltaan sovitun työajan ylittävä, mutta maksimissaan 40 viikkotuntiin jäävä työtuntimäärä, joka tässä yhteydessä luokitellaan työaikalain mukaisesti lisätyöksi.

Vanhimpien ikäluokkien (alkaen 50–59-vuotiaat) keskuudessa ja yksityisellä sektorilla tehdään suhteessa enemmän ylitöitä kuin koko vastaajajoukossa. Nuorempien ikäluokkien (alle kolmekymppiset ja 30–39-vuotiaat) sekä julkisen sektorin vastaajien parissa tilanne oli puolestaan päinvastainen. Myös sukupuolten välillä oli eroa ylitöitä tehneiden osuuksissa. Jakaumat on esitetty kuviossa 1.

Koko vastaajajoukon keskuudessa tyypillisin ylityön puolelle venynyt viikkotyöaika oli 45 tuntia. Huomionarvoista on, että edelleenkään 22 prosenttia ylitöitä tehneistä ei saanut tekemistään ylitöistä mitään korvausta. Ylitöitä tehneistä vastaajista 18 prosenttia sai niistä työaikalain mukaisen korvauksen ja lopuille 60 prosentille korvaus suoritettiin muilla tavoin, joista yleisin oli ylitöitä vastaava tuntimäärä vapaa-aikaa. Tällaista niin sanottua 1:1 vapaata sai 40 prosenttia ylitöitä tehneistä vastaajista.

Työmäärät otettava vanhemmilla ikäluokilla huomioon selkeänä kuormitustekijänä

Kuviossa 2 on esitetty vastaajien jakauma työmäärän perusteella. Vastausvaihtoehdot olivat ’Jatkuvasti liian suuri’, ’Ajoittain liian suuri’, ’Sopiva’, ’Liian pieni’ ja ’En osaa sanoa’. Uupumukselle altistavaksi, kuormittavaksi työmääräksi on luettava ’Jatkuvasti liian suuri’ -vaihtoehto, kun taas ’Ajoittain liian suuri’ on pääsääntöisesti ymmärrettävä korkeasti koulutettujen työn luonteeseen liittyvänä ”kausivaihteluna”.

Ennakko-oletuksiin nähden suuria yllätyksiä tulokset eivät tuoneet esille. Kaikista vastaajista noin joka kymmenes (12 prosenttia) koki työmääränsä jatkuvasti liian suureksi. Osuus on täsmälleen sama kuin vuoden 2007 kyselyssä, jolloin asiaa edellisen kerran tutkimuksessa kysyttiin. Vastaajista 44 prosenttia koki työmäärän ajoittain liian suureksi ja lähes yhtä usea vastaaja (42 prosenttia) oli puolestaan sitä mieltä, että työmäärä on sopiva. Näiden kahden ryhmän osuudet ovat lähentyneet toisiaan kahden vuoden takaisesta tilanteesta, jolloin vielä lähes puolet vastanneista koki työmääränsä ajoittain liian suureksi ja runsas kolmannes sopivaksi. Kaksi prosenttia kaikista vastaajista olisi halunnut tehdä enemmänkin töitä. Sukupuolten välillä ei ilmennyt mainittavia eroja työmäärän kokemisessa.

Ikäryhmittäin vastauksia tarkasteltaessa on helposti huomattavissa iän ja työelämäuran pituuden vaikutus työmäärän kokemiseen: alle 30-vuotiaat vasta työelämään tulleet kokevat työmäärän kautta linjan siedettävämmäksi kuin pidempään työelämässä olleet ikäryhmät. Selittäviä tekijöitä – kuten vanhempien ikäryhmien vaativammat tehtävänkuvat, esimiestyön vastuut ja niin edelleen – on varmasti löydettävissä useita. Ne eivät kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että mikäli työvoiman eläkkeelle siirtymisikää halutaan entisestään nostaa, työmäärän mukanaan tuomaan haasteeseen täytyy pystyä vastaamaan kuormittavuutta tasoittamalla.

Puolet yksityisellä sektorilla työskennelleistä vastaajista koki työmääränsä sopivaksi, kun puolestaan julkisen sektorin vastaajien joukossa vastaava osuus jäi alle 40 prosentin. Julkisella sektorilla työmääränsä jatkuvasti liian suureksi kokeneiden osuus oli 13 prosenttia ja yksityisellä sektorilla 11 prosenttia. Jos näihin osuuksiin lisätään työmäärän ajoittain liian suureksi tuntevat, julkisella sektorilla liikutaan yli 60 prosentin osuudessa ja yksityisellä sektorilla jäädään alle 50 prosenttiosuuteen.

Yleisenä positiivisena suuntauksena on havaittavissa – taustamuuttujasta riippumatta – pieni vähenemä työmääränsä jatkuvasti tai ajoittain liian suureksi tuntevien osuudessa verrattuna kahden vuoden takaisiin lukuihin.

Työurien pidentäminen ei ratkea eläkeikää nostamalla

Kyselyssä sivuttiin myös ajankohtaista työurien pidentämisen tematiikkaa. Vastaajia pyydettiin arvioimaan erilaisten toimenpiteiden vaikutusta työuran pidentämiseen omalla kohdallaan. Vastausvaihtoehdot oli lajiteltu neliportaiseksi asteikolla erittäin suuri – melko suuri – melko pieni – erittäin pieni merkitys. Merkityksellisimmiksi keinoiksi vastaajat kokivat omaan työhönsä konkreettisesti vaikuttavat tekijät, kun taas kollektiivitason keinot ja lakisääteiset toimenpiteet – esimerkiksi eläkeiän nosto – koettiin vähemmän vaikuttaviksi tekijöiksi.

Kuviossa 3 on esitetty vastausten perusteella lasketut keskiarvot merkityksellisimmästä ja vähiten merkityksellisistä toimenpidevaihtoehdoista. Loput noin 20 kuvattua toimenpidettä saivat laskennallisen keskiarvon välillä 2,09–2,85. Laskennallisella keskiarvolla tärkeimmiksi luokitellut toimenpiteet olivat samoja, jotka vastaajat arvottivat kyselyssä useimmin yksittäisellä vaihtoehdolla ’Erittäin suuri merkitys’.

Vastaajia pyydettiin myös arvioimaan omaa eläköitymisikäänsä nimenomaan omien suunnitelmien näkökulmasta. Arviot vaihtelivat 42 vuodesta aina 90 vuoteen saakka. Vapaiden kommenttien joukosta oli luettavissa tyytymättömyyttä käytyyn eläkeiän nostokeskusteluun ja toisaalta tervettä skeptisyyttä kulloistenkin eläkepäätösten pysyvyyttä kohtaan. Eläkkeellelähtösuunnitelmien keskiarvoksi muodostui 64 vuoden ikä. Tätä positiivisena pidettävää havaintoa vahvistaa osaltaan lisäksi se tosiseikka, että 36 prosenttia vastaajista ilmoitti suunnitelmiensa mukaiseksi eläköitymisiäkseen 65 vuotta. Työurien pituudessa ei tästä näkökulmasta katsottuna pitäisi olla suurta ongelmaa. Olisikohan syytä siirtää työurien pidentämiskeskustelun painopistettä eläköitymisiästä siihen, kuinka nuoriso saadaan nopeasti opintojen pariin ja vastavalmistuneet integroitua sujuvasti työmarkkinoille?