Korkein oikeus antoi merkittävän ratkaisun YT-lain rikkomista koskevassa asiassa

15.4.2010 | Petri Toiviainen | Luettu 1407 kertaa

Share this

KKO antoi 9.3.2010 ennakkoratkaisun 2010:20 koskien yhteistoimintaneuvotteluiden käymistä Fujitsu Technology Solutions Oy:n Espoon Kilon tehtaalla. Kyseinen tietokonetehdas lopetettiin vuoden 2000 alussa ja noin 450 tehtaan työntekijää irtisanottiin. KKO tuomitsi Fujitsun maksamaan yhteistoimintalain mukaisia hyvityksiä 11 ammattiliitolle, jotka ajoivat asiaa jäsentensä nimissä. Syynä hyvityksiin on yhtiön laiminlyönti, joka koski yhteistoimintalain mukaisen neuvotteluvelvoitteen toteuttamista. SVAL oli yksi asiaa jäsentensä puolesta ajaneista ammattiliitoista.

KKO pyysi asiassa ennakkoratkaisun Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta (EYT) niin sanotun joukkovähentämisdirektiivin tulkinnasta. EYT antoi asiassa ratkaisun syyskuussa 2009. KKO tulkitsi yhteistoimintalakia joukkovähentämisdirektiivin valossa niin, että suomalaisen tytäryhtiön olisi tullut käydä yhteistoimintaneuvottelut, ennen kuin alankomaalainen emoyhtiö oli tehnyt sellaisen tuotannon keskittämistä konsernissa koskevan lopullisen ratkaisun, joka oli merkinnyt tytäryhtiön toiminnan olennaista supistamista.

KKO katsoi ratkaisussaan, että emoyhtiö oli tehnyt tosiasiallisesti tällaisen ratkaisun, ennen kuin yhteistoimintaneuvottelut tytäryhtiössä oli aloitettu. Suomalainen tytäryhtiö oli työnantajana laiminlyönyt neuvotteluvelvoitteensa ja se velvoitettiin suorittamaan irtisanotuille työntekijöille hyvitystä.

Korkeimman oikeuden Fujitsu-päätös on hyvä osoitus siitä, mitä tinkimätön edunvalvonta saa aikaan. Kymmenen vuoden kädenvääntö päättyi nyt Kilon tehtaalta irtisanottujen voittoon. Väärällä tavalla toteutetut irtisanomiset tuovat yhteensä miljoonakorvaukset työpaikkansa menettäneille. Fujitsu joutuu myös maksamaan oikeudenkäyntikulut täysimääräisinä kaikissa oikeusasteissa.

Korkeimman oikeuden päätös osoittaa, että yt-lailla on merkitystä. Oikeuden päätöksen mukaan irtisanomisista maksetaan nyt korvauksia noin puolelle 450 irtisanotusta. Kuuden kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta ei kuitenkaan makseta niille järjestäytymättömille työntekijöille, jotka eivät enää valittaneet hovioikeuden antamasta tuomiosta. Ammattiliittoihin järjestäytyminen siis kannattaa. Se antaa tukea vaikeissa työelämän tilanteissa.

Toivottavaa on, että korkeimman oikeuden päätöksellä on myös ennalta ohjaava vaikutus. KKO on nyt lyhyen ajan sisällä antanut kaksi yt-menettelyä koskevaa ennakkotapausta. Ratkaisussa 2010:8 KKO katsoi, että Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry oli laiminlyönyt yt-neuvotteluiden käymisen PT ry:n ja TT ry:n yhdistymiseen liittyen. Työpaikoilla toivottavasti mietitään jatkossa tarkkaan, kannattaako tällaisiin yt-lakia polkeviin menettelytapoihin lähteä.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Sähköpostisosoite pidetään luottamuksellisena eikä sitä julkaista julkisesti.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Image CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.