Oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus on hyvä lisä korkeakoulutettujen koulutustarjontaan. Yksilöllisiin täydennyskoulutustarpeisiin se ei kuitenkaan vastaa.

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus ei nimestään huolimatta tarkoita koulutusta vaan pikemminkin sen järjestämis- ja rahoitustapaa. Se muistuttaa läheisesti ammatillisella toisella asteella käytössä olevaa oppisopimuskoulutusta. Koulutuksesta vähintään puolet tapahtuu työpaikalla ja työssä oppien.

Merkittävänä erona ammatilliseen oppisopimuskoulutukseen on kuitenkin se, ettei korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisessä täydennyskoulutuksessa voi suorittaa tutkintoa. Siinä suoritetaan niin sanottuja korkeakoulujen erityispätevyyksiä. Vastuullinen koulutuksen järjestäjä ja laadusta vastaava taho on korkeakoulu – ei työnantaja, kuten perinteisessä oppisopimuskoulutuksessa. Työpaikalla tapahtuvasta koulutuksesta vastaa kuitenkin työnantaja.

Erityispätevyydet ovat 30–60 opintopisteen kokonaisuuksia, jotka määritetään yhteistyössä työelämän ja korkeakoulujen kesken. Kokonaisuudet voivat olla monialaisia ja ne perustuvat työelämän tarpeisiin, mutta eivät tuota muodollista kelpoisuutta tai tutkintoa. Tavoite on tarjota lisäosaamista korkeakoulutetuille. Tarkoitus ei esimerkiksi ole muuttaa tai lisätä muodollisia kelpoisuusehtoja, eikä korvata työnantajan velvollisuutta henkilöstönsä kouluttamiseen.

AKKU nosti esiin korkeakoulutettujen täydennyskoulutusvajeen

Oppisopimustyyppisen koulutuksen soveltumista yhdeksi korkeakoulutettujen täydennyskoulutusmuodoksi on selvitetty joitakin vuosia. Koulutusmuodon käyttöönotosta sovittiin ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistuksen (AKKU) yhteydessä, ja ensimmäiset koulutukset alkoivat syksyllä 2009. Tavoitteena on ollut erityisesti korkeakoulujen pitkäkestoisen täydennyskoulutustarjonnan parantaminen, mikä vähentänee painetta useisiin päällekkäisiin tutkinnonsuoritusoikeuksiinkin.

Opetusministeriö pyysi keväällä 2009 korkeakouluilta ehdotuksia oppisopimustyyppisiksi täydennyskoulutuksiksi. Lisätalousarviossa 2009 osoitettiin toimintaan miljoona euroa, jonka avulla käynnistettiin syksyllä 2009 yhteensä kymmenen koulutusta. Hakemuksia tuli ensimmäisellä kierroksella yli sataan koulutukseen. Kuluvan vuoden talousarviossa varoja osoitettiin neljä miljoonaa euroa, jolla voidaan kouluttaa hieman toista tuhatta opiskelijaa.

Vuonna 2009 käynnistyneet koulutukset liittyivät muun muassa kasvuliiketoimintaan, erikoissairaanhoitoon, talous- ja velkaneuvontaan, kuntapalveluihin sekä kansainväliseen yritysviestintään. Ensimmäisen vaiheen koulutusten palautteita ja kokemuksia hyödynnetään oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen jatkokehityksessä.

Oppisopimuksesta puhtia urakehitykseen

Oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus on hyvä lisä korkeakoulutettujen koulutustarjontaan, mutta se ei ratkaise kaikkia ongelmia. Akavalaisten erityispiirteenä täydennyskouluttautumisessa on se, että he hakevat koulutuksesta myös suuntautumista ja etenemistä urallaan – eivät pelkästään parempaa suoriutumista nykyisessä tehtävässä.

Jatkossa on yhä parannettava mahdollisuuksia nykyisen korkeakoulujen koulutustarjonnan suorittamiseen tutkinnon jälkeen. Oppisopimustyyppisellä täydennyskoulutuksella ei voida korvata omaehtoisen koulutustarjonnan puutteita. Lisäksi yksilöllisiin osaamistarpeisiin räätälöidyn korkeakoulutasoisen täydennyskoulutuksen tarjontaa pitää parantaa. Hintatason on oltava kohtuullinen, jotta tämä koulutus on maksettavissa omasta kukkarosta.

Simo Pöyhönen
Akava