Elämme yhteiskunnallista murrosaikaa. Se on näkynyt mediassa käydyissä diskursseissa huolenaiheina, jotka liittyvät muun muassa yhteiskunnan taloudellisen kilpailukyvyn ja vakauden säilyttämiseen, työikäisen väestön rajuun vähenemiseen ja nuorten pitkiin opiskeluaikoihin.

Julkisissa kannanotoissa on vaadittu yhteiskunnan monitahoista uudistamista, tehokkuuden lisäämistä sekä osaamisen ja innovatiivisuuden parantamista. Tässä yhteydessä nuoria ihmisiä on kehotettu, ellei suorastaan vaadittu, selviytymään aikaisempaa nopeammin opinnoistaan työelämään. Samanaikaisesti opiskelijoiden on myös toivottu huolehtivan yhteiskunnan uusien jäsenten syntymisestä ja varmistavan siten yhteiskunnan riittävä väestökehitys.

Aiempaa enemmän ja nopeammin

Nuoriin ihmisiin, kuten moniin työikäisiinkin, kohdistuvat odotukset ja vaatimukset ovat hyvin usein ristiriitaisia, ylimitoitettuja ja epärealistisia. Yliopisto-opiskelijoihin kohdistetut opintoaikojen lyhentämisvaatimukset ovat suorastaan absurdeja huomioitaessa yliopistojen viimeisimmän tutkintouudistuksen sivutuotteena tulleet lisätyömäärät.

Uudistuksessa 160 opintoviikon maisteritutkinnot korvattiin 300 opintopisteen tutkinnoilla. Vanha tutkinto oli laskennalliselta työmäärältään 6 400 tuntia uuden tutkinnon ollessa 8 000 tuntia. Opiskelijan elämässä se tarkoittaa lisätyötä peräti 1 600 tuntia, mikä vastaa yhden vuoden opintoja! Yliopisto-opiskelijoiden työkuormia on siis lisätty todella merkittävästi samanaikaisesti, kun heidän odotetaan valmistuvan aiempaa nopeammin. Toiveet opintoaikojen lyhenemisestä on jopa kirjattu tutkinnonuudistuksen yhdeksi tavoitteeksi opetusministeriön vuonna 2005 julkaisemaan Yliopistojen tutkinnot uudistuvat -oppaaseen.

Onpas kehkeytynyt aikamoinen kuilu odotusten ja realiteettien välille! Liialliset vaatimukset ja odotukset voivat aiheuttaa yksilöiden psyykkistä ylikuormittumista, mikä vaikeuttaa opiskelua ja oman elämän hallintaa. Ristiriitaiset, yliampuvat vaatimukset ja kilpailun korostaminen luovat myös sellaista psykososiaalista todellisuutta, johon kaikki nuoret, eivätkä vanhemmatkaan, pysty itseänsä sijoittamaan. Tämä on nähtävissä myös Kristina Kuntun ja Teppo Huttusen vuonna 2008 tekemän korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen tuloksista. Kuntun ja Huttusen kyselytutkimukseen osallistuneista, yli 5 000:sta alle 35-vuotiaasta ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijasta 27 prosenttia ilmoitti kärsivänsä psyykkisistä vaikeuksista, jotka ilmenivät jatkuvina ylirasituskokemuksina, masentuneisuutena, keskittymisongelmina ja huolista johtuvana unettomuutena. 27 prosenttia opiskelijoista koki myös runsaasti stressiä, joka oli sidoksissa muun muassa opiskeluotteen saamiseen liittyviin vaikeuksiin. Noin viidennes opiskelijoista koki mielialansa, tulevaisuuden suunnittelemisen sekä omat voimansa ja kykynsä negatiivisina. Psyykkisten vaikeuksien ja stressin kokeminen oli samankaltaista molemmilla koulutusasteilla.

Nuorten repuissa on liikaa kuormaa

Nuoriin sukupolviin kohdistuvat kohtuuttomat odotukset ja vaatimukset ovat muodostumassa liian raskaiksi kantamuksiksi. Terhi Nevalainen referoi Savon Sanomissa 30.10.2008 olleessa artikkelissaan kansaneläkelaitoksen tilastoja, joiden mukaan 16–34-vuotiaiden mieliala- ja stressiongelmista johtuvat sairauslomat ovat kolminkertaistuneet kymmenen vuoden aikana. Yhtä rajusti ovat lisääntyneet alle 35-vuotiaiden sairauslomat neuroottisten, stressiin liittyvien ja somatoformisten häiriöiden vuoksi, joiden taustalta löytyy yleensä psyykkinen ylikuormittuminen. Kaikista mielialahäiriöihin liittyvistä sairauspäivistä jopa 25 prosenttia määrätään nykyisin alle 35-vuotiaille.

Kymmenen vuotta sitten nuorten osuus oli vain 14 prosenttia. Terhi Nevalainen viittaa artikkelissaan myös professori Katriina Salmela-Aron tutkimustuloksiin, joiden mukaan stressistä ja uupumuksesta kärsivät jo koululaisetkin. Salmela-Aron tutkimista 14–20-vuotiaista 14 prosentilla oli melko voimakasta ja pysyvää koulu-uupumusta. Tutkimustuloksista näkyi myös lukioaikaisen uupumuksen ja jatko-opintoihin siirtymisessä koettujen ongelmien välinen yhteys.

Ihmis- ja todellisuuskäsityksemme kaipaavat päivittämistä

Massateollisuuteen perustuvan talouden ’paljon ja nopeasti’ -tehokkuusajattelu ei sovi tietointensiivisiin, uuden oppimista, innovatiivisuutta ja osaamisen laadukasta, kestävää kehittämistä edellyttäviin toimintaympäristöihin. Sinne eivät sovi myöskään yksilöiden kaikkivoipaisuuteen perustuvat ihmiskäsitykset. Meidän on aika katsoa itseämme peilistä – arvioida ja syventää ajattelumme, odotustemme, vaatimustemme ja toimintamme taustalla vaikuttavia ihmis- ja todellisuuskäsityksiä.

On myös aika keventää nuorten ihmisten kantamuksia sekä sanoin että teoin. Ellemme tee näin, voimme olla pian tilanteessa, jossa pienenevien sukupolvien työikäisistä henkilöistä kolmannes ei pysty siirtymään lainkaan työelämään tai siirtyy sinne vajaatyökuntoisina.

Rakkaudella

Alexandra Vartiainen

työ- ja markkinointipsykologian opettaja