Joukkoirtisanomiset ovat ajan ilmiö: organisaatioita muutetaan, kuluja säästetään
ja väkeä vähennetään. Työpaikan menetys on useimmille kova isku, josta selviää
parhaiten olemalla aktiivinen ja ottamalla tarjolla olevaa tukea vastaan.

Irtisanominen tulee työntekijälle yleensä jonkinasteisena shokkina. Useimmille työ ja toimeentulo ovat elämän perusasioita, joilla on suuri merkitys jopa ihmisarvolle. On hankala olla rauhallinen ja kokea hallitsevansa itseä ja elämää, jos perusturvallisuuden tunne järkkyy ja on vaarassa menettää elämän perusasiat.

– Monet eivät halua kohdata todellisuutta siinäkään vaiheessa, kun yrityksessä on YT-neuvottelut käynnissä. Irtisanomista voi seurata ensireaktiona epäuskoa ja jopa tiedon virheellisyyden pohtimista. Ihmisillä on taipumus tehdä työnsä hyvin, ja pettymys on kova, jos työpaikkansa menettää siitä huolimatta. Tämä liittyy yleisesti vallalla olevaan illuusioon, että ”eivät irtisanomiset minua voi koskea”, aiheesta kaksi kirjaakin kirjoittanut kriisipsykologi Soili Poijula sanoo.

Kun irtisanottu pystyy kohtaamaan todellisuuden, seuraa monenlaisia tunteita. Jos ihminen ei ole aiemmin kohdannut suuria menetyksiä tai kriisejä, voi reaktioiden voimakkuus yllättää.

Poijula kertoo kolmasosan irtisanotuista selviytyvän kutakuinkin oireettomina, mutta suurimmalle osalle työn menetyksestä seuraa jotakin kielteistä, kuten pahaa oloa, ruokahaluttomuutta, unihäiriöitä, ärtymystä ja ailahtelevaisuutta. Irtisanottu voi tuntea häpeää, epävarmuutta ja epätoivoa.

– Tieto tällaisten reaktioiden mahdollisuudesta auttaa tunnistamaan oman tilanteen. On tärkeää, että ihminen ei tuolloin lamaannu. Itselle on annettava aikaa ja ymmärrystä. Asiaa ei pidä sivuuttaa, muttei tilannetta pidä myöskään jäädä yksin liian pitkäksi aikaa murehtimaan tai katkeroitua, mikä kääntyy aina itseä vastaan. Kannattaa ajatella, että ”näin voi käydä” ja kääntää yllättävä tilanne mahdollisuudeksi tehdä elämässään jotakin uutta.

Kaikesta ei tarvitse selviytyä yksin

Ensijärkytyksen väistyttyä Poijula kehottaa suunnittelemaan mahdollisimman nopeasti, miten tästä voisi kohtuullisesti selviytyä.

– On huolehdittava omasta jaksamisesta ja perusasioista, kuten unen ja ravinnon riittävästä määrästä ja laadusta. Työnhakuun riittää 8 tunnin päivä, siitä ei tule stressata vuorokauden ympäri. On analysoitava, mitä on tehtävä ja mitä kaikkea muuta mahdollisesti menettää kuin työpaikkansa: joutuuko työllistyäkseen esimerkiksi muuttamaan toiselle paikkakunnalle.

Konkreettista tukea ja neuvoja käytännön asioihin saa yleensä työnantajilta tai työvoimatoimistoista. Niiden järjestämiin kursseihin Poijula rohkaisee osallistumaan aktiivisesti. Julkisella puolella erilaista apua on tarjolla muun muassa sosiaalitoimistoissa, seurakunnilla, järjestöillä, perheneuvoloilla ja vaikeisiin oireisiin mielenterveyspalveluilla.

Puolison tai muun lähipiirin tuki on erittäin tärkeää, ettei arjesta tarvitse selvitä yksin. Työn menetyksen jälkeinen aika on rankkaa, ja kyseessä on perheen yhteinen selviytymistilanne.

– Kaikkien perheenjäsenten tulee saada tietää mahdollisimman pian ja avoimesti, mitä on tapahtunut, miten se vaikuttaa kaikkien elämään ja mistä on mahdollisesti luovuttava: onko vähennettävä esimerkiksi harrastuskuluja, ostoksia tai jopa vaihdettava asuntoa. Joskus aikuiset eivät halua huolestuttaa lapsia ja jättävät siksi kertomatta heille ikävistä asioista. Jos lapsille ei kerrota, he havainnoivat jotakin kuitenkin, ja se vaikuttaa heihin vielä enemmän. Tärkeää on se, miten aikuiset tilanteesta kertovat, ja että lasten kanssa keskustellaan myös siitä, miten tilanteesta yhdessä selvitään.

Yksinhuoltajien on tärkeää tukeutua tuttuun aikuisverkostoon tai hakea tukea työnantajan kriisiryhmistä tai julkisen puolelta. Kriisin kohdatessa yksin jääminen lisää kurjuuden kumuloitumisen riskiä.

Asenne ja aktiivisuus auttavat eteenpäin

Poijula huomauttaa yksilöiden olevan hyvinkin erilaisia sen suhteen, kuinka nopeasti he pääsevät jaloilleen ja kykenevät rakentamaan uutta.

Viime aikoina on tutkittu, miksi jotkut näyttävät selviytyvän ”mistä vaan”. Parhaiten ja nopeimmin kriiseistä selviytyvät tutkimusten mukaan ulospäin suuntautuneet, sosiaaliset ja aktiiviset ihmiset, jotka eivät ota uhrin roolia eivätkä jää yksin murehtimaan tilannettaan vaan pyrkivät löytämään keinoja ratkaista ongelmat.

– Ei pidä toki vaatia, että kaikki ihmiset olisivat tuollaisia tai niin kovia, ettei mikään tunnu missään, mutta on hyödyllistä tietää, millä keinoin voi yrittää päästä yli vaikeista tilanteista. Kriisitilanteissa monet ovatkin huomanneet voivansa oppia uusia keinoja toimia ja selviytyä niiden avulla aiempaa helpommin, Poijula huomauttaa.

Korvaavaa tekemistä ja kontakteja

Työn menetyksen tuottaman kriisin suuruuteen vaikuttavat muun muassa irtisanotun ikä, työsuhteen kesto sekä työskentely-/asuinpaikkakunta.

– Pitkään samassa yrityksessä olleille työ on jo osa identiteettiä, liikkumavara uusien töiden suhteen on pienempi, osaamis- ja kehittymismahdollisuudet vähäisempiä ja työllistyminen on vaikeaa. Irtisanominen voikin olla surullinen päätös työuralle.

Poijula lisää, että korvaavaa tekemistä voi työttömänä löytää esimerkiksi harrastus- ja järjestötoiminnasta. Niistä moni on löytänyt itselleen mielekkään tekemisen lisäksi ystäviä ja kontakteja, joiden kautta voi löytyä jopa uusia työmahdollisuuksiakin.

Nuoremmat sukupolvet suhtautuvat työhön vanhempiaan rennommin ”työ on vain työtä” -asenteella. Toisaalta heillä rahan tarve voi olla edellistä ikäpolvea suurempi, kun siirrytään isompaan asuntoon ja on ehkä valtaisat velat ja lapsia elätettävänä. Tällöin irtisanominen voi tarkoittaa pakkomuuttoa koko perheelle.

Mitä pienemmällä paikkakunnalla asuu, sen hankalampaa irtisanotun on yleensä työllistyä uudelleen.

– Lisäksi paikkakunnalla, jossa ihmiset tuntevat toisensa, on suurempi riski kokea häpeää ja eristäytyä. Siksikin on tärkeää, että työnantaja järjestäisi kriisiapua, jossa irtisanotut voivat käydä tilannetta keskenään läpi ja huomata, etteivät he ole ainoita ja yksin. Samalla he näkevät tiettyjen tunteiden kuuluvan asiaan, eikä niitä tarvitse pelätä tai hävetä. Tärkeintä on usko siihen, että tästäkin selvitään!

Lisää aiheesta:
Soili Poijula: Miten selviytyä työpaikan menetyksestä (opas irtisanotuille)
Riitta Ahonen – Soili Poijula: Irtisanotut – menetys, muutos ja selviytyminen (taustatietoa työmarkkinoista, globalisaatiosta ja irtisanomisista sekä kahdeksan irtisanotun selviytymistarinaa).

Kerro tarinasi!
Onko sinulla omakohtaisia kokemuksia irtisanomisesta ja sen kääntämisestä voitoksi?
Kerro tarinasi muillekin. Lähetä tarinasi meille (toimitus@sval.fi).
Julkaisemme parhaita kertomuksia Valtiotieteilijä-lehdessä.