Sunnuntai 05.02.2012

-
8.12.2011 Wanhojen Maistereiden Kiltaan uusi jäsen
-
8.12.2011 Liitto sai viestintäpäällikön
-
8.12.2011 Valtuusto on puhunut
-
8.12.2011 Jäsenmaksun voi pian maksaa e-laskuna
-
8.12.2011 Koulutusta luvassa lisää ensi vuonna

Edelliset haastattelut:
Hyvä CV huomataan
10.6.2010 | Riikka Hollo | Luettu 3033 kertaa

Onnistuneen työhakemuksen ja ansioluettelon eli CV:n laatiminen ottavat aikansa,
mutta yleensä vaiva palkitaan. Helpota työnantajan valintaa laatimalla selkeä,
työtehtävään räätälöity työhakemus sekä ajan tasalla oleva CV.
Työnhaku on hyvin henkilökohtainen asia. Koska omien vahvuuksien ja tavoitteiden löytäminen ei aina ole helppoa, valmentaja, psykologi Nina Alijoki CareerStorm Urapalveluista valmentaa työpaikan vaihdosta suunnittelevia ja työtä hakevia SVAL:n jäseniä työnhakuun liittyvissä kysymyksissä.
– Valmennamme jäseniä tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan, joiden avulla jokainen voi suunnata omaa työnhakuaan itselle parhaiten sopiviin työpaikkoihin. Kartoitamme yhdessä valmennettavan kanssa, mitkä hänen omat vahvuutensa ja kilpailuvalttinsa voisivat olla, Alijoki kertoo.
Panosta CV:hen
CV:n eli ansioluettelon laatimiseen kannattaa käyttää aikaa. Ennen CV:n laatimista on hyvä miettiä, minkälaiset työtehtävät kiinnostavat ja minkälaiset uratavoitteet haluaa itselleen asettaa. Perustietojen lisäksi on hyvä olla myös lyhyt kooste CV:n alussa, josta ilmenee yhdellä silmäyksellä, miksi juuri tämä hakija olisi paras kyseiseen työtehtävään. Koska CV on usein tärkein kriteeri haastateltavia valittaessa, sen eteen kannattaa nähdä vaivaa.
– Kannustan valmennettaviani laatimaan aina ensin niin sanotun master CV:n, joka on eräänlainen kivijalka ja kooste omista työtehtävistä, vahvuuksista ja erikoisosaamisalueista. Kun master CV on laadittu huolella, sitä voi tarpeen tullen muokata eri työnhakutilanteisiin sopivaksi, Nina Alijoki kertoo.
Hyvä ja luettava CV on pituudeltaan noin kaksi sivua ja siinä on yhteystietojen, koulutustaustan, kielitaidoin sekä IT-taitojen lisäksi esitelty käänteisessä järjestyksessä mahdollisimman selkeästi hakijan kaikki viimeisimmät työpaikat ja -tehtävät. Myös luottamustoimet on hyvä mainita. Suosittelijat annetaan yleensä pyydettäessä ja ne mainitaan nimeltä vain suosittelijan luvalla.
– Työelämään liittyvät asiat ovat tärkeimmässä osassa CV:ssä, joten perheasioiden ja harrastusten selostaminen kannattaa jättää kokonaan pois. Sen sijaan koulutus ja erilaiset itsensä kehittämisen osa-alueet ovat tärkeä osa nykypäivän työelämää ja vahvuus hakijalle; ne on hyvä mainita, Nina Alijoki sanoo.
Tarkkuus tärkeää työhakemuksessa
Työhakemuksen laatiminen alkaa työpaikkailmoituksen huolellisella lukemisella. Mitä haetaan ja minne haetaan? Mitä edellytetään ja miksi? Lue tarkasti työpaikkailmoituksen sisältö ja yritä vastata parhaasi mukaan työnantajan esittämiin toiveisiin. Huolella laadittu ja ytimekäs työhakemus herättää rekrytoinnista vastaavan mielenkiinnon.
– Hyvässä työhakemuksessa on kerrottu hakijan vahvuudet ja taustan hyödyt työnantajalle. Kun hakija on ennen työhakemuksen laatimista tutustunut yrityksen taustoihin esimerkiksi internetin välityksellä tai soittamalla työpaikkailmoituksessa olleeseen lisätietoja-numeroon, osaa hän laatia täsmällisen työhakemuksen työnantajan toiveiden pohjalta. Motivaatio ja innostus työtehtävää kohtaan saa näkyä niin hakemuksessa ja myöhemmin myös haastattelussa.
– Tee hakemuksestasi itsesi näköinen. Pohdi ennen hakemuksen tekemistä, missä asioissa olet hyvä, missä asioissa haluaisit kehittyä ja oppia uutta. Kerro sen jälkeen hakemuksessa, miksi juuri sinä olisit hyvä valinta työtehtävään. Tuo vahvuutesi reippaasti esille, mutta ole realistinen. Muista, että työhakemus on “käyntikorttisi”, Nina Alijoki muistuttaa.
Ennen haastattelua
Työhaastatteluun valmistautuminen alkaa yritykseen tutustumisella. Selvitä kaikki mahdollinen yrityksestä, jossa tulevaisuudessa mahdollisesti työskentelet.
– Mieti valmiiksi muutamia napakoita tarinoita omista saavutuksistasi työelämässä haastattelutilannetta varten. Tuo vahvuutesi esille itsevarmana ja ole valmis kertomaan itsestäsi ja aiemmista työtehtävistäsi. Pohdi, mitä lisäarvoa antaisit juuri tälle yritykselle, Nina Alijoki kannustaa.
Älä myöhästy haastattelusta ja asennoidu työelämälähtöisesti. Haastattelutilanteessa ei kannata painottaa perheasioita ja harrastuksia, ellei niistä ole oleellista hyötyä työtehtävään liittyen. Muista, että haastattelun tarkoituksena on löytää tehtävään sopiva työntekijä – kuuntele, kysy ja ole kiinnostunut.
– Uravalmentajaa voi myös hyödyntää haastatteluun valmistautumisessa.Vaikka aina ei pääsisi haastatteluun asti, on tärkeää tiedostaa, kuinka laajat verkostot voivat auttaa työpaikan löytämisessä. Hyödynnä työnhaussa myös niin sanottuja piilotyöpaikkoja, jotka eivät ole avoimessa haussa. Listaa potentiaalisia yrityksiä ja sopivia työtehtäviä. Ole avoin, soita ja markkinoi itseäsi mielenkiintoisiin työtehtäviin. Työnhaussa verkot kannattaa laskea mahdollisimman laajoille vesille, sillä koskaan ei voi tietää milloin nappaa, Nina Alijoki rohkaisee.
Hyvä CV (Curriculum Vitae):
1) CV eli ansioluettelo on positiivinen kokonaiskuva sinusta. Se kertoo työnantajalle nopeasti, mitä sinulla olisi tarjota työnantajalle.
2) Hyvä CV kertoo ytimekkäästi, kuka sinä olet, mitä osaat ja mitkä ovat erityiset vahvuutesi. Pyydä tarvittaessa apua uravalmentajalta. Muista päivittää CV aika ajoin, niin vältyt noloilta tilanteilta.
3) Mainitse CV:ssä koulutus, kieli- ja IT-taidot sekä kaikki työtehtävän kannalta oleellinen työkokemus. Myös mahdolliset luottamus- ja järjestötoimet sekä vapaaehtoistyö on hyvä mainita. Merkitse työ- ja koulutustiedot aikajärjestyksessä tuoreimmasta aloittaen.
4) Suosittelijoiden mainitseminen kannattaa. Muista pyytää lupa suosittelijalta, ennen kuin käytät häntä!
5) Muista, että ansioluettelo ei saa olla liian pitkä! Maksimipituus on noin kaksi sivua. Voit halutessasi kertoa myös harrastuksistasi, mutta tärkeintä on esittää aiemmat työtehtävät, meriitit ja toimenkuvat mahdollisimman selkeästi, niin työnantaja pystyy hahmottamaan, olisitko juuri sinä sopiva henkilö tähän tehtävään.
Näin valmistaudut työhaastatteluun:
1) Perehdy yrityksen taustoihin niin hyvin kuin pystyt.
2) Pohdi omat vahvuutesi ja mieti, miten voisit ne ytimekkäästi kertoa. Mieti tyypillisiä haastattelukysymyksiä ja niihin vastauksia valmiiksi; esimerkiksi miten vastaat kysymyksiin: Mitä annettavaa sinulla on tälle yritykselle? Missä näet itsesi 5 tai 10 vuoden kuluttua?
3) Hyödynnä valmennusapua, niin saat haastattelutilanteesta kaiken irti.
4) Ole ajoissa ja muista ensivaikutelman tärkeys.
5) Kiinnitä huomiota myös ulkonäköösi, vireyteesi ja pukeutumiseesi.
Mikä CareerStorm Urapalvelut?
CareerStorm Urapalvelut on Suomen Valtiotieteilijöiden Liiton yhteistyökumppani. CareerStrorm Urapalveluiden uravalmentajat tarjoavat valmennusta muun muassa työnhakuun liittyvissä kysymyksissä. Palveluista puhelimitse tapahtuva lyhyt neuvonta on SVAL:n jäsenille maksutonta, mutta tarjolla on myös maksullinen Uravalmennuspaketti jäsenetuhintaan.
Lisätietoja: SVAL:n nettisivuilta kohdasta Jäsenpalvelut ja -edut.














Kirjoita uusi kommentti