

Torstai 09.09.2010
Joensuussa puhaltavat muutoksen tuulet. Olemme menossa kohti uutta Itä-Suomen liittoyliopistoa, kun Joensuun ja Kuopion yliopistot muuttuvat Itä-Suomen yliopistoksi vuoden 2010 alussa. Karjala ja Savo siis lähenevät toisiaan ja tekevät entistäkin enemmän yhteistyötä koko Suomen iloksi. Huhtikuussa järjestettiin uuden uljaan Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan ensimmäiset edustajistovaalit ja ehdolla oli iloksemme usea SVOL-Joensuun jäsen. Meillä on täällä iso joukko aktiivisia toimijoita kasvamassa tulevaisuuden yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi. Näitä reippaita ja aktiivisia naamoja tultaneen näkemään myös SVOL:n ja SVAL:n valtakunnallisessa toiminnassa mukana.
Paikallishallituksemme on juuri uusiutunut perusteellisesti SVOL-Joensuun alkuajoista maaliskuusta 2006. Silloin mukana tulleet aktiivit ovat valmistumassa tai valmistuneet, mutta olemme saaneet jatkumoa, ja näin SVOL-Joensuu viilettää vauhdikkaasti eteenpäin. Maaliskuussa valitsimme uuden, innokkaan hallituksen. Puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteiden ainejärjestön, Legio Ostiensiksen, entinen puheenjohtaja Heidi Kahelin ja varapuheenjohtajaksi SVOL-Joensuun viime kauden puheenjohtaja, ylioppilaskunnan hallituksessa vaikuttava Maria Röykkä. Tiina Valtonen toimii SVOL:n liittohallituksessa varapuheenjohtajana sekä paikallisjärjestössä hallituksen jäsenenä. Sihteeriksi valittiin Johanna Hanhinen ja varainhoitajaksi Jaakko Turunen. Tapahtumavastaavaksi valittiin ainejärjestö- ja ylioppilaskuntatoiminnassa aktiiviseksi toimijaksi havaittu Heini Eskelinen, joka toimii myös Legion varapuheenjohtajana. Muita hallituksen jäseniä ovat Markku Siikanen ja Anna-Mari Orava. Saimme iloksemme hallitukseen kattavan edustuksen niistä ainejärjestöistä, joihin SVOL:n jäseniä kuuluu.
SVOL-Joensuun yhteistyötä ainejärjestöjen suuntaan on pyritty lisäämään. Huhtikuussa järjestimme esimerkiksi SVOL-illan, johon kutsuimme ainejärjestöt. Ilta piti sisällään infoa ja keskustelua SVOL:sta sekä yhteistä illanviettoa. Kampusalueella olemme pitäneet standeja pyrkien näin tuomaan lisää näkyvyyttä liitolle. Emme unohda myöskään valtakunnallista toimintaa, vaikka olemme noin 500 kilometrin päässä pääkaupungistamme. Mahdollisuuksiemme mukaan aktiivimme ovat osallistuneet ja tulevat osallistumaan ilomielin valtakunnallisiin tapahtumiin.
Kesä ja lomat alkavat tehdä tuloaan, joten aktiivinen kampustoimintamme jatkuu jälleen syksyllä. Toki tässä vaiheessa kevättä kesätöihin menon kolkuttaessa ovelle on syytä vielä muistuttaa opiskelijoita ammattijärjestöön kuulumisen eduista jo opiskeluvaiheessa ja kesätöitä tehdessä. Syksyllä tehostamme edelleen yhteistyötä ainejärjestöjen kanssa. Pyrimme tavoittamaan tätä kautta mahdollisimman monen Joensuussa opiskelevan yhteiskuntatieteilijän ja kertomaan heille liiton tarjoamista mahdollisuuksista, toiminnasta, edunvalvonnasta ja jäsenetuuksista.
Iloisin itäsuomalaisin terveisin,
SVOL-Joensuu
Kirjoita uusi kommentti