– Vuoden Yhteiskuntatieteilijä Marja-Liisa Manka

Älkää vain kuvitelko, että Marja-Liisa Manka on täysin vaaraton nainen puhuessaan työnilosta. Hän on mullistanut kokonaisia konserneja opeteltuaan ensin irrottamaan broilereiden rintalastoja liukuhihnalla.

Mikä piru meihin suomalaisiin työelämässä iskeekään? Suomi on EU:n kärkimaa työpaikkakiusaamisessa. Kyseenalaisen kunnian voisi kiteyttää myös siten, että olemme kiusaajien onnela, vaikka työelämän lainsäädäntömme on kansainvälisesti huippuluokkaa.

Jokainen meistä unelmoi hyvästä ja iloisesta työelämästä, mutta vain harva sellaisen tunnustaa omistavansa.

Tampereen yliopiston työhyvinvoinnin professori Marja-Liisa Manka on kulkenut pitkän tien kasvaakseen työnilon matkasaarnaajaksi. Vaalan lukiosta 1971 ylioppilaaksi kirjoittanut nuori nainen lähti opiskelemaan Tampereelle tiedotusoppia, mutta toimittajan tehtävissä Manka on viipynyt vain lyhyitä aikoja.

Vuoteen 1990 asti Manka työskenteli julkishallinnossa erilaisissa tiedotus-, suunnittelu-, koulutus- ja kehittämistehtävissä. Sitten Mankalle tapahtui "se jokin".

– Lähdin Saarioisille koulutuspäälliköksi suurella innolla ensimmäisenä tavoitteena työurien jatkaminen. Eräs tärkeä toimeksiantoni oli lähes halvaannuttava. Sain tehtäväkseni broileriteurastamon toiminnan kehittämisen.

Tuottavuutta piti nostaa siten, että päivittäin teurastettujen 18 000 broilerin sijaan piti kyetä teurastamaan 40 000 broileria.

– Lisäksi työyhteisön sairastavuuden piti vähentyä. Aikaa tavoitteiden toteuttamiseksi annettiin kolmisen vuotta, Manka muistelee.

Marja-Liisa Manka kutsui apuun kaksi työelämän kehittämiseen perehtynyttä professorituttavaansa: Paula Liukkosen Tukholman yliopistosta ja Pekka Ruohotien Tampereen yliopistosta.

– Hain apua tutkimustiedosta. Pekka Ruohotie rohkaisi minua uskaltautumaan liukuhihnalle ja tutkimaan asiaa itse. Parhaiten opit, kun itse tutkit, hän sanoi.

Manka kertoo koonneensa työntekijöistä, esimiehistä ja työterveyshuollon asiantuntijoista useita työryhmiä, jotka ryhtyivät pohtimaan broileriteurastamon työmenetelmiä.

– Seisoin liukuhihnalla tekemässä kaikkia työvaiheita tunteakseni työn, jota piti kehittää. Työntekijät ottivat haasteen vastaan tosissaan. Ymmärsimme, että tässä oli erinomainen mahdollisuus kehittää työn mielekkyyttä.

Työyhteisö ei kehity väkisin

Kolmessa vuodessa Saarioisten broileriteurastamon tuottavuus koheni, työmotivaatio kasvoi kaikilla mittareilla mitattuna ja sairastavuus väheni 30 prosenttia. Lisäksi koulutuspäällikkö Marja-Liisa Manka tuli keränneeksi ainutlaatuisen aineiston väitöstutkimuksen pohjaksi.

Manka väitteli Tampereen yliopistossa toukokuussa 1999 aiheena Toptiimi: kohti tuottavaa, oppivaa ja positiivista työyhteisöä sekä henkilökohtaista hyvinvointia. Toimintatutkimus broileritehtaan transformaatioprosessista – tiikerinloikalla ja kukonaskelin.

– Saarioisilla otettiin radikaali tiikerinloikka työnteon kehittämiseksi vain siksi, että työntekijät halusivat kehittää omaa työtään. Väkisinhän työyhteisön kehittäminen ei onnistu, Manka painottaa.

Mankan väitöstutkimus valottaa työntekijöiden tuntoja kehittämisprosessista. "Mä oon iloisempi ja jaksan enempi. En enää oo niin usein sairaslomalla. On kasvettu ihmisinä ja opittu puhumaan, herätty vuosien töllötyksestä."

Saarioisilta Manka siirtyi silloisen Tampereen teknillisen korkeakoulun Edutechin johtajaksi, sieltä kolmisen vuotta myöhemmin yrittäjäksi omaan firmaansa ja sieltä Tampereen yliopiston professoriksi.

Broileriteurastamon kokemukset ovat sittemmin hyödyntäneet lukuisia eri tavoin takkuisia työyhteisöjä. On syntynyt malleja työyhteisöjen kehittämiseksi.

Professori tähdentää, että tiede ja tutkimuskaan eivät voi auttaa työyhteisöä, ellei yhteisössä ole tahtoa muuttaa työilmapiiriä paremmaksi.

– Lopulta keskeisen oivalluksen pitää tapahtua jokaisen omassa päässä. Jos työelämä takkuaa, kannattaa kysyä, mikä on minun roolini tässä kuviossa.

Mutta mikä rooli työyhteisön hyvinvoinnissa tai pahoinvoinnissa on johtamisella?

– Erittäin iso rooli ja panos. Johtaja luo omalla optimismillaan tai pessimismillään mahdollisuuden työhyvinvointiin tai -pahoinvointiin.

Manka muistuttaa, että johtajuus on ennen kaikkea "suhde": vuorovaikutusta suhteessa johdettavaan yhteisöön. Yksikään johtaja ei voi yksin muuttaa yhteisön dynamiikkaa.

– Ratkaisevaa on, kuinka rehellisesti ja rakentavasti työntekijät uskaltavat ottaa yhteisön ongelmat puheeksi.

Professori on työtovereineen kiertänyt vuosien varrella kymmeniä ja taas kymmeniä työyhteisöjä erilaisten toimeksiantojen myötä. Silmä harjaantuu lukemaan yhteisön ilmapiiriä nopeasti.

– Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana näkee paljon. Kuuluuko yhteisöstä naurua, ovatko työhuoneiden ovet avoinna vai suljettuja, millainen tunnelma kahvihuoneessa on, Manka luettelee.

Oppia lastentarhasta

Marja-Liisa Manka sanoo saaneensa parhaan kiteytyksen työelämän pelisäännöistä poliisipäälliköltä.

– Hän kertoi, että hänen yhteisössään oli laadittu "lastentarhan pelisäännöt". Kaikkia tervehditään, jokaisella on nimi, kavereille käyttäydytään hyvin ja jos tarve vaatii, osataan pyytää anteeksi. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

Hyvässä työyhteisössä jokaisella on vaikutusmahdollisuus ja jokaiselle kehittyy oma merkittävä roolinsa. Kukaan ei ole "ulkopuolinen".

– Tärkeää on myös kokemus oppimisesta. Jokaisella on oikeus kehittyä työssään.

Vuonna 2007 Manka laati valtakunnallisen työrauhanjulistuksen edistääkseen hyvinvointia työelämässä. Tänä vuonna julistus luettiin ensi kertaa työnilonjulistuksena.

– Työrauha on minimi, mutta työnilo on ilman muuta enemmän. Rima pitää nostaa riittävän korkealle.

Mankalta on tänä syksynä ilmestynyt kirja Työnilo, jossa professori purkaa työhyvinvoinnin eri osatekijät analyyttisesti pöydälle tarkasteluun ja kokoaa ne lopulta uudelleen taidokkaasti ehyeksi kokonaiskuvaksi. Ehkä kirjan pitäisi levätä jokaisen työyhteisön kahvipöydässä muistuttamassa siitä, että työyhteisön hyvinvointi lunastetaan joka päivä uudelleen omalla käytöksellä.

Jo vuosien ajan Manka on tiedostanut työskentelevänsä merkittävän kansantaloudellisen ilmiön parissa. Valtion budjetti on 52 miljardia euroa. Työpahoinvoinnin kustannukset ovat 30 miljardia euroa vuodessa.

– Tästä summasta 24 miljardia johtuu ennenaikaisesta eläköitymisestä ja 6 miljardia sairauspoissaoloista.

Manka muistuttaa, että jokaisella työntekijällä on vastuu omasta jaksamisestaan.

– Jos yhteisön sisällä ei synny kykyä keskustella ongelmista, aina on olemassa työterveyshuolto ja työsuojeluviranomaiset, joilla on lupa ja velvollisuus puuttua asioihin.

Työ ei ole koko elämä

Entä sitten professorin oma työnilo?

– Ilon säilyttämiseksi on tärkeää, että työstä pystyy palautumaan joka päivä. Ei riitä, että palautuminen tapahtuu lomalla kahdesti vuodessa. Työ on vain työtä, eikä se saa olla kenellekään koko elämä, Marja-Liisa Manka sanoo.

Manka kertoo juoksevansa useita kertoja viikossa 6–10 kilometrin lenkkejä.

– Juokseminen on henkireikäni. Pää tyhjenee ongelmista ja täyttyy uusilla asioilla. Moni ongelma on ratkennut lenkkipolulla kuin itsekseen.

Toinen rakas harrastus on mattojen kutominen kangaspuilla.

– Rakastan värien käyttöä. Haaveilin nuorena Taideteollisesta korkeakoulusta. Lukiossa ammatinvalinnanohjaaja sanoi, että hanki sinä tyttö porvarillinen ammatti. Että taiteilla ehtii myöhemminkin, professori naurahtaa.

Nyt Kangasalan maisemissa syntyy värikkäitä ja iloisia mattoja kasapäin. Professori tunnetaan myös värikkäästä habituksestaan.

– Olen aina elänyt värien keskellä ja pukeutunut väreihin. Väreillä on vaikutusta mielialaan. Suomalainen työelämä on harmaata ja valitettavan usein ilotonta. Meillä on paljon työtä siinä, että opimme näkemään erilaisuuden voimavarana eikä vain siedettävänä asiana. Parasta on, että voimme kaikki vaikuttaa omaan työhyvinvointiimme. Rehellinen puhe on hyvä alku.