Euroopan parlamentin jäsenen (MEP) Sirpa Pietikäisen mukaan Euroopan unionissa eletään nyt kolmatta aikakautta.

– EU aloitti rauhan ja vakauden luojana ja jatkoi elintason ja taloudellinen kasvun rakentajana. Nyt on ihmisen Euroopaksi ja globaaliksi aikakauden vuoro, Pietikäinen määrittelee EU-vaalien tematiikkaa.

Hän kuvailee EU:n eri ajanjaksoja. Ensin luotiin Eurooppa, jossa valtiot eivät sotineet keskenään. Toisessa vaiheessa laajenemisprojekti on palvellut paitsi turvallisuutta ja vakautta myös elintasomissiota; euro, vapaussopimus ja sisämarkkinat ovat taanneet taloudellista kasvua.

– Nykyisessä talouden myllerryksessä kokisimme varmasti 1990-luvun laman, jos emme olisi mukana.

Pietikäisestä rauha ja talouskasvu eivät kuitenkaan riitä.

– Eurooppa ei voi toimia vain markkinoiden, talouden ja instituutioiden ehdoilla. Siksi tarvitaan sosiaalista ulottuvuutta, vahvempaa demokratiaa ja osallisuutta.

Pietikäinen ei kuitenkaan usko, että nykytilanteessa saadaan aikaan erityinen sosiaalinen pöytäkirja. Siksi pitää edetä direktiivi direktiiviltä. Kaksi tarvittavaa puitedirektiiviä ovat hänestä peruspalvelujen takaaminen kaikille ja riittävä perusturva elämän riskitilanteissa.

– Kolmas riittyy työelämään ja vahvempaan kolmikantaan Euroopassa.

Pelisäännöt YK:n puitteissa

Sirpa Pietikäinen muistuttaa, että myös globaalisaatio tuo haasteita EU:lle.

– Euroopan unioni ei luota tarpeeksi monikansallisiin instituutioihin. Se ei vahvista riittävästi YK:ta, unohtaa kansainväliset sopimusjärjestelmät ja kuvittelee voivansa hoitaa kaikki asiat yksin.

Tämän asian korjaamisella on Pietikäisestä kiire:

– Sekä Yhdysvaltojen että Euroopan mahtiasema laskee ja Aasia ja Venäjä vahvistuvat. Euroopan unionissa on rakastettu illuusiota siitä, että yksittäinen maa olisi merkittävä.

Pietikäiselle Lissabonin sopimus ja yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydin on kansainvälisissä instituutioissa ja monenkeskisessä politiikassa. EU:ssa ei voida hoitaa finanssikriisiä, kun Sonkajärven Osuuspankinkin sijoitukset on kiinni Yhdysvaltojen luottoluokitetuissa asuntolainoissa.

– Tällöin meidän täytyy kyetä sopimaan YK:n puitteissa pelisäännöistä.

Pietikäinen vertaa tilannetta lentokoneonnettomuuteen, jossa yhteisellä toiminnalla kaikki voitaisiin pelastaa. Kun tähän ei kyetä, esiin nousee pelasta edes oma nahkasi -ajattelu, jolloin vanhukset ja lapset jäävät jalkoihin, kaksi raavainta kaveria tukkii hätäuloskäynnin eikä kukaan pääse pihalle.

Vahva parlamentti on kaikkien etu

– Parlamentaarikkona tehtävänäni on kertoa selkeästi, minkä asioiden puolesta toimin. Kun äänestäjä äänestää minua, hän voi olla varma, että ajan näitä asioita, Pietikäinen kuvaa rooliaan.

Hänen mukaansa ihmiset ajattelevat usein, että vain hallitusten välisessä neuvotteluissa ajaetaan meidän kansallista etuamme.

– Kuitenkin: mitä enemmän päätöksen teko on keskitetty Euroopan unioniin ja mitä vahvempi asema parlamentilla on, sitä enemmän kansalaisen etu toteutuu.

Sama asia näkyy muun muassa maatalouspolitiikassa. Usein ajatellaan, että mitä enemmän maatalousasiat ovat kansallisvaltioiden käsissä, sitä enemmän se on meidän etumme.

– Valtioiden välisessä yhteistyössä eli neuvostossa, “kansallinen” etu ratkaisee. Siellä Suomi pienenä maana ei koskaan voita. Sen seurauksena tomaatteja, eurooppalaisia viinejä tai tupakanviljelyä tuetaan.

Pietikäinen korostaa, ettei liiallinen protektionismi ja oman edun suojelu ole pitkän päälle hyvästä.

– Jos kaikki kunnat ja maakunnat voisivat tehdä ratkaisunsa oman etunsa mukaisesti, Suomella menisi paljon huonommin.

Euroopan tasolla asia on sama. Päätöksentekovallan antaminen EU:lle ei tarkoita, että meiltä viedään jotain pois.

– Sen avulla voimme päättää asioista, joista aikaisemmin ei ole kyetty päättämään. Globaalia sosiaalipolitiikkaa ei voida tehdä valtiotasolla.

Pietikäisen mukaan kesäkuun vaaleissa on vaarana, että protektionistinen suuntaus pääsee vallalle.

– Parhaillaan kiistellään elvytyksen määrästä, kun tärkeämpää olisi pohtia sen laatua. Kiina laittaa satoja miljardeja julkiseen infrastruktuuriin ja Yhdysvallat menee samaan suuntaan. Euroopan unionissa 27 valtiota sai vaivoin päätettyä viidestä miljardista, ja tällöinkään new green deal eli vihreä elvyttäminen ei toteutunut.

Kansallisesti Euroopassa käytetään elvytykseen satakertainen määrä varoja.

– Mitä siitä, että Sloveniasta häviää työpaikat, kunhan meidän autotehtaamme säilyy! Mitä siitä, että ilmastopolitiikka menee kiville, kunhan meillä Katovicissa hiilikaivostyöpaikat eivät vähene. Jos elvytys valuu hukkaan, talous ei nouse olettua vauhtia ja kukaan ei enää usko elvytykseen.

Pietikäisen mielestä uhkana onkin, että edessä on julkisen sektorin lama.

– Olemme velkaantuneet, korkovelat kasvavat ja samaan aikaan työttömyys kasvaa.

Pietikäinen muistuttaa, että 1990-luvun julkisen sektorin leikkauksista ei ole vieläkään selvitty.

– Ensi vuoden isoin teema onkin vakaussopimuksesta vauraussopimukseen. Vakaussopimuksella sidotaan kansallinen liikkumavara, eli kuinka paljon saadaan velkaantua ja mikä politiikka pitää koko euroalueen kasassa. Vähintään yhtä tärkeää on käyttää kansalliset elvytysrahat sellaisiin hankkeisiin, jotka edistävät ympäristöongelmien ratkaisua, taloudellista kilpailukykyä ja työllisyyttä.

Vaikutukset työelämään

Sirpa Pietikäinen uskoo, että Euroopan parlamentilla on suuret vaikutusmahdollisuudet työelämään ja sen ehtoihin. Sen työkaluna on muun muassa oma-aloitemietintö, jolla komissio pakotetaan reagoimaan kysymyksiin. Lainsäädännöllisesti yhteispäätösmenetelmä on tehokas keino, koska lakia ei synny, jos parlamentti ei ole neuvoston kanssa samaa mieltä. Tästä työaikadirektiivi on konkreettinen esimerkki. Seuraava haaste on Pietikäisen mielestä sama palkka -kysymys.

– Yhä edelleen naisen euro on 80 senttiä, Pietikäinen toteaa.

Hänen mukaansa keinoja sama palkka -kysymyksen ratkaisuun on. Esimerkiksi vanhempainloman voisi jatkossa saada käyttöön kokonaisuudessaan vain, jos molemmat puolisot sen käyttävät.

Näiden kysymysten lisäksi europarlamentin tulevia haasteita on Pietikäisen mielestä sopimusjärjestelmän vahvistaminen.

– Tarvitsemme yhtenäistä mallia, johon työnantajat, -tekijät ja päättäjät sitoutuvat.

• Risto E.J. Penttilä: EU-vaalit kiinnostavat vain harvoja Aitoja politiikkavaihtoehtoja kaivataan
• Sami Borg: Toisen asteen vaalit?