Erilaiset arvonlisäverokannat lisäävät yritysten hallinnollista taakkaa, verohallinnon kustannuksia ja tekevät järjestelmän alttiiksi väärinkäytöksille. Ongelmia syntyy myös rajatapauksissa, kun joudutaan päättämään, minkä verokannan piiriin tietty hyödyke kuuluu. Alennetut verokannat kasvattavat poliittista painetta yhä uusiin poikkeuksiin eivätkä ole myöskään tulonjaon kannalta järkeviä.

Verotutkijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että tehokas arvonlisäverojärjestelmä perustuu yhteen verokantaan ja on mahdollisimman laajapohjainen. Tämän perussäännön ulkopuolelle voivat mahdollisesti jäädä vain kotityön kanssa kilpailevat palvelut. Harva poliitikko kuitenkaan allekirjoittaa tämän näkemyksen, sillä tuon tuostakin vaaditaan erilaisten tavaroiden tai palvelujen verotuksen keventämistä. Tästä ovat tuoreita esimerkkejä kaupparuoan ja ravintolapalveluiden arvonlisäverokannan alentamispäätökset. Myös niin sanotuille terveysvaikutteisille elintarvikkeille on vaadittu veroetua.

Usein esitettään, että joihinkin hyödykkeisiin tulisi kohdistaa muita alempi verokanta tulonjakosyistä – siis siksi, että pienituloiset käyttävät niihin tuloistaan suuremman osan kuin parempituloiset. Tulonjakoperuste on kuitenkin kestämätön. Ensiksi arvonlisävero on yleinen kulutusvero, jonka tarkoitus ei ole ohjata kuluttajien käyttäytymistä. Toiseksi tulonjakoon vaikuttaminen arvonlisäverotuksella on hyvin kallista, koska suurituloiset kuluttavat euromääräisesti enemmän kuin pienituloiset. Kolmanneksi hyvin toimiva tulonsiirtojärjestelmä hoitaa tulojen uudelleenjakoa paljon tehokkaammin ja edullisemmin.

Alennettua 12 prosentin alv-kantaa sovelletaan Suomessa elintarvikkeisiin ja 8 prosentin verokantaa majoituspalveluihin, kirjoihin, joukkoliikenteeseen, lääkkeisiin, TV-lupamaksuihin, kulttuuri- ja viihdetilaisuuksiin sekä liikuntapalveluihin. Lisäksi tilatut lehdet ovat nollaverokanan piirissä. Suomen arvonlisäveron kertymä oli vuonna 2007 noin 15 miljardia euroa ja alennettujen verokantojen verotuki noin miljardi euroa. Jos alennetut alv-kannat poistettaisiin, 22 prosentin vakioverokanta voitaisiin alentaa 19,5 prosenttiin.

Periaatteessa tällaisesta uudistuksesta hyötyisivät kotitaloudet, jotka kuluttavat paljon vakioverokannan piirissä olevia hyödykkeitä. Häviäjiä olisivat ne kotitaloudet, jotka kulutuskorissa on runsaasti hyödykkeitä, joihin sovelletaan alennettuja verokantoja. Kuluttajien koreissa on kuitenkin melko tasaisesti hyödykkeitä molemmista ryhmistä. Kulutuksesta yli puolet kohdistuu asumiseen, liikenteeseen ja ruokaan. Asumisen osuus on keskimäärin kolmannes, mutta siitä vain osa on verollista 22 prosentin mukaan. Joukkoliikenteen kulutusosuus on ainoastaan yksi prosentti, mutta yksityisautoilun ja matkailun noin 14 prosenttia. Matkaliput ulkomaille ovat kuitenkin verottomia. Elintarvikkeiden kulutusosuus on keskimäärin 13 prosenttia. Suurimmista kulutuseristä siis vain joukkoliikenne ja elintarvikkeet ovat alennettujen alv-kantojen piirissä, muut ovat verottomia tai verotetaan 22 prosentin vakiokannalla.

Pienituloisten ruokamenojen osuus koko kulutuksesta on selvästi suurempi kuin suurituloisten, mutta samoin on asumismenojen kohdalla. He siis kärsivät elintarvikkeiden alv-kannan korotuksesta, mutta hyötyvät asumisen verokannan alenemisesta. Joukkoliikenteen kulutusosuus on taas kaikilla tulonsaajilla pieni, joten sen korottaminen painaa melko vähän. Suurituloiset käyttävät suhteellisesti enemmän kulttuuri- ja liikuntapalveluja ja häviävät niiden verokannan noustessa. Toisaalta he voittavat, kun yksityisautoilun ja ulkomaanmatkojen verokanta alenee.

Lopputulos yhtenäisestä alv-järjestelmästä on, että verokantojen laskut ja nostot kumoavat toistensa vaikutuksia kaikissa tulonsaajaryhmissä. Tällöin on oletettu, että uudistus ei aiheuta muutoksia kulutustottumuksissa. Myös tulosaajien väliset kulutuserot ovat tasaantuneet vuosien mittaan, ja erityisesti elintarvikkeiden kulutusosuudet ovat lähentyneet voimakkaasti. Tämänkään vuoksi arvonlisäverokantojen muutoksella ei ole enää kovin suuria tulonjakovaikutuksia.

Suomen arvonlisäverojärjestelmä voitaisiin melko kivuttomasti muuttaa nykyistä yksinkertaisemmaksi, tehokkaammaksi ja tasapuolisemmaksi. Yhtenäinen 19,5 prosentin alv-kanta tuottaisi likimain sama verokertymän kuin nykyjärjestelmä eikä muuttaisi mainittavasti tulonjakoa. Lievä muutos tapahtuisi pienituloisimpien eduksi.

Timo Rauhanen
KLT, erikoistutkija VATT