Työmarkkinakevät on käynnistynyt kiivaana. Työllisyystilanne näyttää tänäkin vuonna kovin haastavalta, vaikkei yhteiskuntatieteilijöiden työttömyys ole merkittävästi kasvanut. Yleinen talouden epävarmuus vaikuttaa kuitenkin meihin kaikkiin.

Alkukevään kiivain puheenaihe, työurien jatkaminen, kuumensi ainakin minun tunteitani. Kuten yleensäkin eläkkeistä puhuttaessa, pienten ikäluokkien ääntä ei paljoa keskustelussa kuulunut. Edellinen eläkeuudistus paransi osittain nuorempien asemaa. Osa muutoksista on vain pakko hyväksyä: elinajan odotetun kasvun myötä elinaikakerroin oli järkevä uudistus. On kuitenkin kiistatta selvää, että uudistuksessa suuret ikäluokat olivat suhteellisia voittajia. Tänä vuonna käyttöön otettava elinaikakerroin alkaa purra vasta, kun suuret ikäluokat ovat jääneet turvallisesti eläkkeelle.

Työurien jatkamisessa liian usein keskitytään työuran loppupäähän ja työuran alkupäähän. Siinä välissä on monta kymmentä vuotta tehokasta peliaikaa. Tuo väliaika itse asiassa määrittelee sen, kuka jaksaa työssä pidempään ja kuka ei. Jos työelämä kohtelee kaltoin, työtoverit kiusaavat tai pomo on kenkkumainen, laskee motivaatio vähemmästäkin.

Tutkimusten mukaan nuorten työntekoa motivoi tulevaisuudessa monet muutkin seikat kuin silkka raha. Olemme siirtymässä työn velvollisuudesta työn mielekkyyden aikakauteen. Ihmisen elämä on tarina, jota kerrotaan muille. Työ on erittäin merkittävä osa sitä tarinaa. Sen tarinan halutaan olevan hyvä. Siihen tarinaan ei kuulu työpaikkakiusaaminen, autoritäärinen johtaminen tai simputus. Tässä on tulevaisuuden työpaikkojen johtamisen ja työssä jatkamisen suurin haaste.

Tässä numerossa on paljon mielenkiintoisia ihmisiä, kuten kirjailija Anja Snellman ja Kanavan uusi päätoimittaja Ville Pernaa. He ja uusin lehtemme löytyvät nyt myös netistä. Valtiotieteilija.fi -sivuille päivitetään ajankohtaista materiaalia paperilehden ilmestymisen välillä. Sivustolla on paljon muutakin hyödyllistä, kuten toimintaohjeita työttömyyden kohdatessa.

Elina Moisio
Puheenjohtaja